Kotioluen säilytys ja kypsytys

{image:text}
Takaisin


KOTIOLUEN SÄILYTYS JA KYPSYTYS
Huolellisesti valmistettu kotiolut, joka on luonnonmukaisesti jälkikäynyt pulloissa, säilyy itse asiassa pidempään kuin useimmat kaupalliset pullo-oluet.
Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mitä voimakkaampi katkero, alkoholipitoisuus tai väri, niin sen pidempään olut säilyy. Itse asiassa, päinvastoin kuin kaupalliset oluet, tällaiset kotioluet jopa hyötyvät pidemmästä kypsytyksestä.

Vaalea ja kevyt olut tulisi nauttia n. 6 kk:n sisällä, kun taas esimerkiksi vahva Imperial Stout hyvinkin säilyy vuosikausia.
Koemaista pullollinen silloin tällöin todetaksesi kuinka maku kehittyy. Näin selvität omaan makuusi sopivan kypsytys- ja säilytysajan. Huomaat, kuinka olut saattaa aivan nuorena olla suhteellisen "terävän" makuinen, mutta maku paranee muutaman lisäviikon tai kuukauden kypsyttämisellä.

Oluen säilyvyyteen vaikuttavat myös oluen alkuperäinen laatu (puhtaus, raaka-aineet), säilytysastioiden ominaisuudet (tiiveys, valon läpäisy), sekä säilytysolosuhteet (oikea ja tasainen lämpötila, valolta suojattuna).

Muoviset PET-pullot ovat kätevä tapa säilyttää olutta. Kaupallisten toimijoiden siirtyessä yhä enemmän alumiinitölkkeihin, on lasisten monikertakäyttöisten pullojen saatavuus heikentynyt. Nykyisiä kertakäyttöisiä lasisia olutpulloja ei suositella kotioluen pullottamiseen. Ne eivät kestä toistuvia täyttökertoja.
Esimerkiksi Coopersilla on tästä syystä oluen kotivalmistuksessa siirrytty PET-pulloihin. PET on lyhenne sanoista polyethylene terephthalate, joka on samaa muovia kuin kaupallisissa virvoitusjuoma- ja olutpulloissa käytetään.

PET-pullot ovat kevyitä ja särkymättömiä. Joustavutensa takia niistä on helppo todeta jälkikäymisen onnistuminen (pullot muuttuvat koviksi hiilidioksidin paineesta). PET-pullojen kierrekorkitkin ovat uudelleenkäytettäviä.

Ei mitään hyvää, ettei jotain huonoakin. PET-pullot nimittäin läpäisevät jossain määrin happea ja tästä syystä olutta ei suositella säilytettäväksi PET-pulloissa yli 2 vuotta. Jos haluat säilyttää oluesi yli 2 vuotta, valitse vahva ja korkealaatuinen lasipullo.

PET-pullot ovat myös herkkiä korkeille lämpötiloille. Älä siis pese pulloja kuumassa vedessä, vaan haaleassa vedessä. PET-pullot kestävät kuitenkin useimpia normaaliin kotipanimokäyttöön tarkoitettuja pesu- ja desinfiointiaineita. Varmista kuitenkin aineen sopivuus ennen käyttöä.

 

VINKKEJÄ OLUEN ONNISTUNEESEEN SÄILYTYKSEEN:

- Noudata ehdotonta puhtautta.
- Pullota olut ehjiin ja puhtaisiin lasi- tai muovipulloihin. Muista jälkikäymissokeri.
- Sulje pullot tiiviisti tähän käyttöön soveltuvilla kuunukorkeilla tai kierrekorkeilla.
- Anna oluen jälkikäydä pulloissa vähintään kaksi viikkoa. 
- Säilytä pullot pystyasennossa, valolta suojattuina ja tasaisessa huoneenlämmössä.
- Anna oluen kypsyä. Muutama lisäviikko tai kuukausi parantaa makua.
- Siirrä olut kylmään ennen tarjoilua. Muutamasta päivästä pariin viikkoon jääkaapissa auttaa selkeyttämään olutta.